Druidin kuosi

Suutarin lapsen uudet vaatteet

Mikko Hämäläinen
21.08.2015
|
Mikko Hämäläinen

Druid on tänään ollut olemassa pyöreästi kolme vuotta. Nämä ensimmäiset vuodet ovat olleet kasvun ja oppimisen aikakautta, jolta ei juurikaan puutu saavutuksia: olemme kasvattaneet kokomme lähes kolmeenkymmeneen Druidiin, olleet tekemässä suuria ja vähän suurempiakin projekteja ja rikastaneet olemassaolollamme kansainvälistä Drupal-kenttää. Yksi asia on kuitenkin jäänyt tekemättä.

Druidin verkkosivut rakennettiin yhtenä hikisenä viikonloppuna vuonna 2012 ja ne ovat palvelleet urhoollisesti kasvumme vuosina. Verkkosivujen oli kuitenkin aika luoda nahkansa ja aikuistua muun Druidin mukana.

Uusi druid.fi edustaa sitä, miksi olemme kolmessa vuodessa muuttuneet: kypsiksi verkkopalvelutoteutusten moniosaajiksi, joissa on entisen särmän lisäksi mukana kokemuksen tuomaa lisäväriä. Drupal on edelleenkin iso osa Druidia, mutta palettimme on täydentynyt design- ja liiketoimintaosaamisella. Tänään voimme rehellisesti sanoa olevamme aito kokonaistoimittaja, joka suodattaa asiakastuskan toimivaksi verkkopalveluksi.

Druid ei ole muuttunut mihinkään. Meitä on nyt vain useampi ja osaamme enemmän.

Haluatko tietää lisää?

Ota yhteyttä